Ajankohtaista
Jellona-palkinto on meidän!
Meidät valittiin Vuoden 2023 lastenmusiikkitulokkaaksi Jellonagaalassa! Eepu kävi nappaamassa palkinnon maanantaina 20.11. Jyväskylässä järjestetyssä Jellonagaalassa. Valintaamme perusteltiin näin: "Vahvasti omannäköistä, taitavasti soitettua lastenmusiikkia". Mikä hieno hetki olikaan kuulla nämä sanat. Oli hienoa myös päästä tutustumaan ja juhlimaan lastenmusiikkia alan muiden tekijöiden ja alan kunnianarvoisten konkarienkin kanssa. Tunne siitä, että ollaan tärkeällä asialla ja oikialla alalla, vahvistui. Tästä on hienoa ponnistaa uusiin projekteihin lastenmusiikin parissa.
Vuoden tulokas -ehdokkuus Jellonagaalassa!
Olemme ehdolla lastenmusiikin omassa Jellonagaalassa Vuoden tulokas- kategoriassa. Jellonat jaetaan lastenmusikkipäivänä 20.11. Jyväskylässä järjestettävässä Jellonagaalassa. On ilo ja kunnia olla ehdolla!
Koko bändin keikka tulossa!
Jippii, esiinnymme Kaijonpäivillä lauantaina 2.9. Kaijonharjun nuorisotalolla! Tilaisuudesta erityisen tekee se, että esiinnymme ensimmäistä kertaa koko 5-henkisellä kokoonpanollamme. Tosin rumpalimme Olli on kiinnitettynä erääseen toiseen suurproggikseen toisessa kaupungissa, mutta onneksi saimme tuuraavaksi rumpaliksi Joonas Alaräihän. On upeaa päästä lavalle kerrankin ihan koko soitinkavalkaadillamme. Tämä on muuten meidän 50. keikka! Siinäkin on syytä juhlaan!
Kaijonpäivillä on runsaasti muutakin kivaa ohjelmaa, josta löydätte lisätietoa ainakin Kaijonpäivien facebook-tapahtumasivulla!
Maailman vahvin pupu on valmiina kevään ja kesän 2023 keikoille!
Maailman vahvin pupu jatkaa keikkailuaan monipuolisen ja ammattitaitoisen kokoonpanonsa voimin. Muutamia keikkoja ja minikiertueita olemme keväälle ja kesälle 2023 ehtineet jo sopia, mutta vielä on kalentereissamme tilaa.
Keikkakokoonpanossamme esiintyvät laulaja Eepun ja kitaristi Laurin lisäksi haitaristi Erja Mesimäki, rumpali Olli Vimpari ja basisti Ilkka Pokkinen sekä lisäksi vierailevia muusikkoja. Keikkailemme 2-5 esiintyjän voimin riippuen keikkajärjestäjän toiveesta.
Aiemmin yhtyeessämme mukana ollut Anne-Mari Kanniainen jättäytyi pois pupuhommista syksyllä 2022. Toivotamme Anskulle onnea tuleviin seikkailuihin ja musajuttuihin!
"Aivan oikea peikko" ehdolla Vuoden lastenlauluksi!
Lasten oma radio etsii vuoden lastenlaulua 2022! Kilpailuun on esiraati valinnut yli 50 ehdokkaasta 12, joista yleisö saa äänestää suosikkiaan finaaliin. Lopullisen voittajan valitsee lapsiraati. Meidän Aivan oikea peikko -kappaleemme valittiin iloksemme tuohon 12 kappaleen joukkoon! Käyhän kuuntelemassa ehdokkaat ja anna äänesi suosikillesi täällä!
Eläinten puolella! julkaistaan Suomen pankissa 18.9.2022
Esikoislevymme Eläinten puolella! julkaistaan sunnuntaina 18.9.2022. Järjestämme levynjulkkarikonsertin Suomen pankin talossa os. Kajaaninkatu 8, Oulu. konsertteja järjestämme kaksi, klo 13 ja 15.
Tapahtuma sopii kaikenikäisille! Lippuja (5/8€) voi ostaa ennakkoon www.holvi.com/shop/lentoon tai ovelta ennen tapahtuman alkua. Myymme paikan päällä myös bändimme logolla varustettuja t-paitoja, rintamerkkejä ja tarroja.
Lisääkin keikkoja tulossa!
Äänityssessiot Mastervoxilla 30.-31.5.2022
Viimeinen studiorupeama esikoisalbumimme tiimoilta on nyt taputeltu. Kaksi päivää tehtiin kovasti hommia, jotta saimme loput biisit albumiamme varten vielä nauhalle. Hommat sujuivat hienosti ja ollaan kovasti ylpeitä aikaansaannoksistamme.
Menossa mukana oli tuttu kokoonpano, eli äänittäjänä Teppo Laitila, tuottajan roolissa sekä kielisoittimissa Lauri, harmonikassa Ansku, laulussa Eepu, kontrabassossa Harri Sarkkinen sekä rummuissa ja perkussioissa Olli Vimpari. Vierailevana tähtenä lisäksi trumpettisoolon kävi soittamassa Sakari Leponiemi. Nyt vain viimeistelyt, miksaukset, masteroinnit, kansien tekeminen, levyjen painattaminen ja loppukesästä pitäisi plätty olla ulkona! Jipii!
Keikka Ylikiimingin kirjastossa 8.4.2022!
Konsertoimme ilmielävänä pitkästä aikaa, ompa ihanaa! Tervetuloa kuuntelemaan kaikki kynnelle kykenevät lapset ja lapsenmieliset. Paikka on siis Ylikiimingin kirjasto, ja perjantaina 8.4. 2022 klo 10 näette ja kuulette meidät siellä! Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Salainen puutarha -studiolive on nyt julkaistu!
Videossa esitämme kappaleen Mastervox -studiolla. Videon kuvaus ja editointi Sami Sankilampi, äänitys ja miksaus Teppo Laitila.
Pääset katsomaan videon suoraan tästä.
Äänityssessiot Mastervox Studiolla joulukuussa 2021
Vietimme joulukuun 16.-18. studiolla äänittäen kuusi kappaletta tulevalle levyllemme. Seitsemännen kappaleen, Salainen puutarha, äänitimme studiolivenä, joka myös videoitiin ja julkaistaan pian! Äänityssessiot sujuivat työntäyteisissä mutta silti iloisen leppoisissa tunnelmissa, kuinkapas muutenkaan kun on niin taitavia soittajia mukana. Kolmikkoamme vahvistamassa Olli Vimpari (rummut ja perkussiot) ja Harri Sarkkinen (kontrabasso). Äänittäjänä meillä toimi Teppo Laitila.



Kirjastokiertue marraskuussa 2021
Keikkailemme marraskuussa kaikkiaan kymmenen keikan verran ympäri Oulua. Keikoille ilmoittaudutaan ennakkoon kuhunkin kirjastoon, niihin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!
Ti 2.11. klo 10 Haukipudas
Ke 3.11. klo 9.30 Ritaharju
To 4.11. klo 10 Karjasilta
Ma 8.11. klo 10 Kaijonharju
Ke 10.11. klo 10 Maikkula
To 11.11. klo 10 Kaukovainio
Ti 16.11. klo 10 Yli-Ii
Ke 17.11. klo 10 Ylikiiminki
To 18.11. Koskela
Ti 23.11. Kiiminki
