Lastenmusiikkiyhtye Maailman vahvin pupu 

Me olemme Maailman vahvin pupu, lastenmusiikkiyhtye Oulusta. Laulumme kertovat tarinoita metsien siimeksistä, kasvimailta ja leikkipuistoista - niin arjen havainnoista kuin vähän satumaailmoistakin. Musiikkimme on tyyliltään kansanmusiikin ja jazzin iloinen kohtaaminen, jossa perustana ovat ennen kaikkea melodisesti tarttuvat laulut ja lyriikat.

Meidät voi tilata esiintymään esimerkiksi päiväkoteihin tai koko perheen tapahtumiin. Keikkamme ovat mukaansatempaavia ja osallistavia musiikkielämyksiä, joista saavat nauttia niin lapset kuin aikuisetkin.

Esikoisalbumimme "Eläinten puolella!" julkaistiin 18.9.2022. Sitä on saatavana verkkokaupastamme, keikoiltamme sekä valituilta jälleenmyyjiltä. Kappaleistamme 6 (7) on julkaistu myös suoratoistopalveluissa.

Kuva: Sami Sankilampi

Kaipaatteko tapahtumaanne esiintyjää?

Bändimme toimii Oulussa ja keikkailemme pääasiassa Oulun seudulla, mutta kauemmaskin saa meitä kysellä esiintymään! Tulemme mielellämme esiintymään päiväkoteihin, koko perheen tapahtumiin, juhliin yms. Keikkailemme duona, triona tai tarvittaessa isommallakin kokoonpanolla. Ota yhteyttä, niin sovitaan keikasta!


"Eläinten puolella!" on julkaistu!

Esikoisalbumimme Eläinten puolella! on julkaistu 18.9.2022. Se sisältää 12 kappaletta svengaavaa kappaletta koko perheen musiikillisiin hetkiin. Folk- ja jazzhenkeen sovitetut kappaleet kertovat mm. metsän elämästä, ulkona liikkumisen iloista ja eläinten oikeuksista, mielikuvitusjuttuja unohtamatta.

Levyä oli tekemässä joukko kovia ammattilaisia:

Laulu: Eepu Sankilampi. Kitarat, mandoliini, taustalaulu: Lauri Marjakangas. Haitari, taustalaulu: Anne-Mari Kanniainen. Rummut, perkussiot: Olli Vimpari, Joonas Alaräihä. Kontrabasso: Harri Sarkkinen, Ilkka Pokkinen. Viulu: Eemeli Pruiksma, Outi Kiiveri. Trumpetti: Sakari Leponiemi.

Sävellykset, sanoitukset: Eepu Sankilampi. Sovitukset, tuotanto: Lauri Marjakangas. Äänitys, miksaus: Teppo Laitila. Masterointi: Minerva Pappi / Waudio Mastering.

Äänitetty Mastervox -studiolla 2021 ja 2022.

Kansitaide: Eepu Sankilampi. Graafinen suunnittelu, taitto ja valokuvat: Sami Sankilampi.

Tsekkaa tästä videomme Youtubesta!